Olennaista faktaa tyypin 2 diabeteksestä

  • Tyypin 2 diabetes eli niin sanottu aikuisiän diabetes on yhä yleistyvä aineenvaihduntasairaus, jossa insuliini-nimisen hormonin erittäminen ja sen vaikutus ovat häiriintyneet. Insuliinin tehtävänä on siirtää sokeria verestä solujen käyttöön. Aikuisiän diabeteksessa veren sokeripitoisuus kohoaa liiaksi, koska haima ei enää eritä riittävästi insuliinia ja sen vaikutus soluissa on heikentynyt.
  • Tyypin 2 diabetesta edeltää usein tila, jossa ihmiselle on kasaantunut useita sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Esimerkiksi rasvakudoksen kertyessä vyötärölle (omenavartalo) rasva on sijoittunut sisäelimien ympärille ja on siten suurempi sydän- ja verisuonitautien riskitekijä kuin rasvan sijoittuminen esimerkiksi reisiin ja lantiolle (päärynävartalo) tai takamukseen. Arviolta 80 prosenttia aikuistyypin diabeetikoista sairastaakin tällaista niin sanottua metabolista oireyhtymää.
  • Hoidolla pyritään paitsi normalisoimaan verensokeria myös hoitamaan tyypin 2 diabeteksen liitännäissairauksia, esimerkiksi kohonnutta verenpainetta ja kolesterolia.
  • Sairastuneet ovat yleensä keski-ikäisiä tai sitä vanhempia, mutta tätä diabetestyyppiä esiintyy nykyisin yhä nuoremmillakin. Voidaankin puhua Suomen nopeimmin yleistyvästä kansansairaudesta. Potilaita on jo yli 200 000. Lisäksi monet sairastavat tietämättään, sillä tyypin 2 diabetes etenee hitaasti eikä usein anna vuosikausiin oireita ulospäin. Hoitamattomana diabeteksesta voi kuitenkin vuosien mittaan aiheutua korvaamattomia vaurioita esimerkiksi valtimoihin, silmiin, munuaisiin sekä hermostoon.

Miten ehkäistään ja jarrutetaan

Olet itse paras hoitajasi.

Vaikka kuuluisit riskiryhmään, omilla valinnoilla on mahdollista ehkäistä tyypin 2 diabeteksen puhkeaminen tai ainakin lykätä sitä. Vaikka alttius sairastua on perinnöllistä, diabeetikon lähisukulainenkaan ei suinkaan välttämättä sairastu. Ota elämäsi omiin käsiisi!

Ehkäisyn kulmakivet

  1. Painonhallinta
  2. Rasvan (erityisesti kovan rasvan) käytön vähentäminen
  3. Kuitujen (leipä, puuro, kasvikset, marjat sekä hedelmät) lisääminen ruokavalioon
  4. Arkiaktiivisuuden lisääminen ja noin puolen tunnin liikuntajakso päivittäin
  5. Tupakoinnin lopettaminen
  6. Riittävä yöuni

Miten hoidetaan?

Jo puhjenneen aikuistyypin diabeteksen hoidon päämääränä on mahdollisimman hyvä verensokeritasapaino.

Ajoissa aloitetulla hyvällä hoidolla on mahdollista estää tyypin 2 diabetekseen usein liittyvien sydän- ja verisuonisairauksien synty.

Hoidon kulmakivet

  1. Terveelliset elämäntavat
    • Painonhallinta, rasvan käytön vähentäminen, kuitujen lisääminen ruokavalioon, arkiaktiivisuuden lisääminen ja noin puolen tunnin liikuntajakso päivittäin, tupakoinnin lopettaminen sekä riittävä yöuni.
    • Mitkä puolet omissa elintavoissa ovat kunnossa, ja mihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota?
  2. Lääkitys
    • Tyypin 2 diabeteksen hoito aloitetaan useimmiten elämäntapaohjeistuksella ja metformiini-lääkityksellä. Noin puolen vuoden tai viimeistään vuoden päästä tilanne tarkastetaan.
    • Lääkkeitä voidaan tarvita paitsi suoraan verensokerin tasaamiseen, myös valtimotaudin riskien hoitoon, verenpaineeseen, kolesteroliin sekä veren liialliseen hyytymistaipumukseen.